Ilona siis tosiaan päätti ryömimisen ja tukea vasten nousemisen lisäksi vielä opetella konttaamaan. Joten nykyään löytyy vaikka minkälaisia tapoja liikkua paikasta toiseen. Äiti ei meinaa pysyä perässä ja silmät saisi olla selässäkin. Meillä on myös alkanut oma tahto nostaa vahvasti päätään ja usein sanan "ei" sanominen aiheittaa pieniä krokotiilin kyyneliä ja surkeaa itkua. Ja sekunnin päästä taas samaa pahan tekemistä :) Missä on se minun pieni vauva joka vain möllötti paikallaan ja korkeintaan vähän heilutteli käsiä ja jokelteli? Alkaa tulla vähän nostalgiset fiilikset kun katselee tuon pienen ihmisenalun touhuja ja kehittymistä siitä pikkutoukasta joka ei osannut muuta tehdä kun tuhista <3 On myös tavallaan aika ylpeä olo kun tietää että tuo rääpäle joka ponnistaa jo pystyyn maasta on meidän omaa jälkikasvua. Mutta kovasti on myös haikea olo kun aika menee niin vauhdilla. Mutta teidän iloksenne pieni muisto menneisydestä, meidän pieni nyytti muutaman viikon iässä:
Pitkälle ollaan tästä tultu :)
Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin hiljentyy meidän joulunvietto :)
Ihanaa joulua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti