Tomaattikeitto
6 isoa tomaattia
1 punasipuli
1 punainen chili
1l tomaattimehua
tuoretta basilikaa
tuoretta ruohosipulia
ripaus sokeria
mustapippuria rouheena
Tomaattimehu laitetaan kiehumaan. Tomaatit kaltataan ja kannat poistetaan. Leikataan palasiksi sipulin ja chilin kanssa. Kun mehu kiehuu, lisätään kasvikset joukkoon ja annetaan kiehua kokoon noin 30min. Maustetaan oman maun mukaan, mutta tuoreet yrtit kannattaa lisätä vasta melkein valmiiseen keittoon. Tarjoillaan tuoreen basilikan ja vuohenjuuston tai smetanan kanssa.
Juustokeksit
4 kananmunaa
60g voisulaa
150g juustoraastetta
4rkl täysjyvävehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa (riippuu käytetystä juustosta)
pinnalle oreganoa
Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää sekaan voisula. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne munien sekaan. Lisää lopuksi taikinaan juustoraaste. Lusikoi taikinaa pellille pieniksi kekseiksi (jätä leviämisvara) ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10min tai kun keksien pinta saa vähän väriä.
Itse käytin reilusti juustoraastetta ja keksit jäivät kosteiksi ja pehmeiksi, mutta vähemmällä juustolla kekseistä saisi vähän rapempia. Minun keksit myös levisivät reilusti, joten kannattaa oikeasti laittaa maltillisen kokoisia kekoja :) Ja ei muuta kun herkuttelemaan.
Oijoi, alkoi himottaa tuo!
VastaaPoistaJa täällä olis sulle haaste: http://aaltoillen.blogspot.fi/2013/02/1111-haaste.html :)
Joo oli kyllä ihan taivaallista :) Kannattaa kokeilla ;)
VastaaPoista